Tupakka

Pikatietoa: Päihdelinkki.fi: Tupakka - Mitä se on? Miten se vaikuttaa? Keskeiset riskit

Tupakoinnin lopettaminen

Kun tupakointi päätetään aloittaa, päätöstä ei suinkaan tehdä tupakan maun perusteella. Tupakka maistuu ensimmäisillä polttamiskerroilla yleensä pahalta ja se aiheuttaa oksettavaa oloa ja huimausta. Mitä aiemmin on tullut nikotiinista riippuvaiseksi, sitä vaikeampaa on lopettaa tupakointi tai edes vähentää sitä.

Nuorten omat asenteet tupakointia kohtaan ovat kriittisiä ja monet tupakoivista nuorista haluavat itsekin lopettaa tupakoinnin. Suomen syöpäyhdistyksen tekemän tutkimuksen mukaan suurin motiivi lopettamiselle on yksinkertainen: nuori on huomannut tulleensa riippuvaiseksi. Polttaminen ei enää olekaan oman tahdon alainen asia. Riippuvuuden lisäksi tupakka löytää nuorten suuhun kavereiden vuoksi. Hyväksyntää haetaan sauhuttamalla muiden mukana. Hylätyksi tulemisen pelossa kieltäytyminen on vaikeaa.

Tutkimus kertoo, että nuoret arvioivat tärkeimmäksi lopettamisen perusteeksi terveyden heikentymisen, rahan menon ja keuhkosyövän mahdollisuuden. Usein tupakoinnin haitallisten vaikutusten arvellaan ilmaantuvan vasta sitten, kun ollaan vanhoja ja muutenkin vaivaisia. Osalla nuorista on tosin hyvinkin omakohtaisia kokemuksia tupakan vaarallisuudesta.

Tupakoinnin lopettamisen hyödyt

Tupakoinnin lopettamisesta on monta hyötyä, joista terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät ovat tärkeimmät. Lisäksi lopettamisesta on paljon muitakin etuja.

- Sydänkohtauksen ja keuhkosyövän riski laskee
- Haju- ja makuaistisi paranevat
- Ihonvärisi paranee
- Hengityksesi ei haise tupakalle.
- Askin päivässä tupakoiva säästää 1500 euroa vuodessa
- Voit kaiken kaikkiaan paljon paremmin.

Jo ensimmäisen vuorokauden aikana lopettamisesta
häkä häviää elimistöstä

  • keuhkot alkavat puhdistua limasta ja muista tupakoinnin aiheuttamista jätteistä
  • sydänkohtauksen riski alkaa laskea

 

Kolmen ensimmäisen vuorokauden kuluttua

  • nikotiini on poistunut elimistöstä
  • haju- ja makuaistisi ovat alkaneet parantua
  • keuhkojen toiminta paranee ja hengittäminen tulee helpommaksi

 

3 ensimmäisen kuukauden kuluttua

  • elimistön verenkierto paranee
  • käveleminen ja juokseminen on helpompaa
  • energisyys lisääntyy
  • yskä ja hengitysvaikeudet alkavat vähentyä

 

(Tupakoinnin lopettamisen hyödyt. Lähteet: USA: terveysvirasto, Wallinheimo: Tupakoiva potilas – mitä teen? Hengitysliitto Heli)

Linkit


Serialkiller Tsekkaa tämä!

Stumpin nuorten omat sivut
kysymyksiä ja myyttejä tupakoinnista, happibaari sekä tietoa ja tukea tupakoinnin lopettamiseen. Sinustako kuukauden lopettaja?

Tukiasema.net
Tee nikotiiniriippuvuustesti

Tupakkaverkko

Tietoa tupakasta (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Lopettaja.fi (Ehkäisevä Päihdetyö EHYT ry)