Raskauden ehkäisy

Ehkäisystä huolehtiminen kuuluu sekä tytölle että pojalle. Ehkäisyä on käytettävä jokaisessa yhdynnässä! Raskauden ehkäisyn lisäksi on muistettava sukupuolitaudeilta suojautuminen.

Keskeytetty yhdyntä tai ”varmat päivät” eivät ole ehkäisyä. Nainen voi tulla raskaaksi jopa silloin kun hän on yhdynnässä kuukautisten aikana. Yhdynnän keskeyttäminen ennen siemensyöksyä ei ole sekään ollenkaan varma tapa suojautua raskaudelta. Pieniä määriä siemennestettä erittyy koko kiihottumisen ajan ja jo pienikin määrä siemennestettä voi riittää raskaaksi tulemiseen. Ei kannata ottaa riskejä. Kun huolehtii ehkäisystä, voi seksistäkin nauttia eri tavalla.

Kondomi

Ensisijainen ehkäisymenetelmä on aina kondomi, sillä se ehkäisee raskauden lisäksi tehokkaasti myös sukupuolitaudeilta. Varminta on käyttää sekä kondomia että jotain muuta menetelmää yhdessä, jolloin puhutaan tuplaehkäisystä.
Pitkäaikainen ehkäisykeino on tarpeellinen silloin, kun sinulla on pitkäaikainen kumppani ja yhdynnät ovat säännöllisiä. Säännöllisen ehkäisyvälineen tulee olla myös mahdollisimman luotettava. Monelle sopiva vaihtoehto on jokin hormonaalinen ehkäisymenetelmä.

E-pillerit

Ehkäisypillerit ovat ohjeen mukaisesti käytettynä luotettava keino raskauden ehkäisyyn. Pillerireseptin saa ehkäisyneuvolasta tai lääkäriltä omasta terveyskeskuksesta. Jos muistat syödä ehkäisypillerit säännöllisesti, suojaavat ne raskaudelta koko kierron ajan, myös taukoviikolla.

Saadessasi e-pillerit, lue pillereiden mukana tuleva ohje huolellisesti. Jos sinulta unohtuu yksikin pilleri välistä, on seuraaviin kuukautisin asti käytettävä jotain muuta ehkäisyä. Syö silti loppulevy pillereistä loppuun asti. Muista, että esim. oksennustauti tai ripuli heikentää pillereiden tehoa ja silloin on syytä käyttää lisäehkäisynä kondomia. Tulee kuitenkin, muistaa, että ehkäisypillerit suojaavat oikein käytettynä hyvin raskaudelta, mutta sukupuolitaudeilta ne eivät suojaa.

Hormonikapselit

E-pillerit ovat hormonaalista ehkäisyä. Jos sinun on vaikea muistaa pillereiden säännöllistä syömistä, voit kysyä mahdollisuutta hormonikapselin laittamisesta. Hormonikapseli laitetaan käsivarteen. Kapseli on pieni ja huomaamaton ja se antaa ehkäisytehon kolmeksi vuodeksi. Hormonikapselin ehkäisyteho on yhtä hyvä kuin säännöllisesti syötyjen e-pillereidenkin.

Ehkäisyrengas ja -laastari

Ehkäisyrengas- ja laastari ovat hyvä vaihtoehto tytölle, joka helposti unohtelee e-pillereiden syömisen. Ehkäisyrengas asetetaan emättimeen. Se on yhtä helppo asettaa paikalle kuin tamponi. Ehkäisyrengasta käytetään yhtäjaksoisesti kolmen viikon ajan, jonka jälkeen se poistetaan viikoksi. Ehkäisyrengas ja -laastari vapauttavat hormonia, joka estää munasolun irtoamisen ja raskaaksi tulemisen. Valmisteissa käytetyt hormonit ovat samantapaisia kuin yhdistelmäehkäisypillereissä.
Lisää tietoa ehkäisyrenkaasta: ehkaisy.com

Kierukka

Kierukka on kohtuun asetettava ehkäisyväline, jota suositellaan ensisijaisesti synnyttäneille naisille. Kierukoita on kahdenlaisia: kuparikierukka ja hormonikierukka.

Siittiöitä tuhoavat valmisteet

Siittiöitä tuhoavat valmisteet voivat olla vaahtoja, tabletteja, hyytelöitä tai voiteita, jotka viedään mahdollisimman syvälle emättimeen juuri ennen yhdyntää. Yksistään käytettyinä siittiöitä tuhoavat valmisteet eivät anna riittävää ehkäisytehoa. Niitä käytettäessä on syytä käyttää muutakin ehkäisyä esim. kondomia. Oikein käytettynä kondomi antaa yksistäänkin riittävän hyvän suojan sekä raskaudelta että sukupuolitaudeilta.

Aina ei heti löydy juuri itselle sopivaa vaihtoehtoa ehkäisyn hoitamiseksi. Vaihtoehtoja on onneksi paljon muitakin kuin tässä yhteydessä esitellyt. Lisää tietoa eri vaihtoehdoista saat opiskelupaikkasi terveydenhoitajalta tai ehkäisyneuvolasta.

Jos ehkäisy kaikesta huolimatta pettää

Ehkäisyn pettäessä muista jälkiehkäisypillerit. Nykyisin 15 vuotta täyttänyt saa ne apteekeista ilman reseptiäkin. Alle 15-vuotiaat tarvitsevat lääkäriltä reseptin. Jos ehkäisy on pettänyt ja joudut hakemaan jälkiehkäisypillerit, tee se mahdollisimman nopeasti! Ehkäisyteho on riippuvainen siitä, miten nopeasti jälkiehkäisytabletti otetaan. Jälkiehkäisy ei kuitenkaan ole ehkäisykeino, vaan ne tarkoitettu vain hätätapauksessa käytettäväksi!

Jos raskaus on alkanut, eikä sitä voida tai ei haluta jatkaa, on syytä välittömästi ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan tai lääkäriin ja hakea raskauden keskeytystä eli aborttia. Se tehdään sairaalassa eikä se ole vaarallinen, mikäli se suoritetaan ajoissa ja harkitusti.

Mihin ottaa yhteyttä ehkäisyasioissa?

PERHESUUNNITTELUNEUVOLA

Hietalahdenkatu 6, 65100 VAASA                                           
Ajanvaraus:
ma–pe klo. 9–11 ja 12.30–13
Puh. 06 325 1767

Terveydenhoitajan puhelinaika:
ma–pe klo. 9–10 ja 12.30–13
Puh. 06 325 1765

Väestöliiton seksuaaliterveysklinikan neuvontapuhelin:

ma–ke klo. 13–15 Puh. 040 167 9005 

Väestöliiton seksuaaliterveysklinikka
Paljon hyvää tietoa seurustelusta, seksistä, ehkäisystä