Pelot ja ahdistus
Pelot eli fobiat
Pelko on ihmisen voimakas tunnereaktio uhkatilanteessa. Pelkoon voi liittyä käsien vapinaa, sydämentykytystä, verenpaineen nousua, hikoilua, suun kuivuutta, kalpeutta ja huimausta. Pelot saattavat pahimmillaan muuttaa ihmisen elämän jatkuvaksi piinaksi.
Pelolla eli fobialla tarkoitetaan sairaalloista neuroottista pelkoa. Fobia on pelkoa, joka saa epänormaalit mittasuhteet. Pelolle on yleensä löydettävissä jokin selkeä syy. Se voi liittyä korkeisiin tai ahtaisiin paikkoihin tai suljettuun tilaan (esim. hissiin). Tavallisia pelon kohteita ovat myös lentäminen, ukonilma tai esiintyminen, veren tai jonkin eläimen näkeminen esim. käärmeet, hämähäkit, hiiret. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.
Sosiaalisten tilanteiden pelko
Pelko voi liittyä myös sosiaaliseen tilanteeseen tai muiden huomion kohteena olemiseen. Tavallisimpia pelottavia tilanteita ovat esimerkiksi julkinen esiintyminen, ruokailutilanteet, työpaikan kokoukset jne.
Ahdistuneisuus
Ahdistuneisuus on hyvin pitkälti pelon kaltainen tunnetila. Pelkoa ja ahdistusta on usein vaikea erottaa toisistaan. Ahdistuksen kohdetta on vaikea määrittää. Ahdistus on jännittynyttä, epämääräistä odottelua. Juuri ahdistuksen epämääräisyys on tuskallisinta.
Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivä kykenee usein kamppailemaan ahdistusta vastaan ja osallistumaan pelkäämiinsä tilanteisiin. Usein hän myös alkaa välttää ahdistusta aiheuttavia tilanteita ja elämänpiiri voi alkaa kaventua.
Ahdistus on kaikille kuuluva tunne, ja on hyvin terveellistä joskus tunteakin ahdistusta. Ahdistushäiriö näkyy usein jo varhain esimerkiksi toisten ihmisten pelkona, avuttomuutena ihmissuhteissa tai levottomuutena. Ahdistuneisuus voi johtaa koulunkäynnin katkeamiseen, nakertaa vähitellen ihmissuhdeverkostoa ja ihmisten kanssa selviytymistä. Se voi myös johtaa alkoholin tai muiden päihteiden käyttöön. Päihteiden käyttö ei kuitenkaan koskaan ole mikään ratkaisu ongelmiin. Päihteitä käyttämällä pääsee asioita pakoon vain vähäksi aikaa ja päihteiden käytön jälkeen olo on entistä kurjempi ja tilanne tuntuu aina vain vaikeammalta.
Miten pelkoa ja ahdistusta hoidetaan?
Pelkotiloista ja ahdistusoireista kärsivää voidaan auttaa terapialla, jossa pyritään ymmärtämään oireen mahdollisia taustatekijöitä, esimerkiksi itsetunto-ongelmia, ja autetaan hallitsemaan paremmin ahdistusta. Terapiassa etsitään yhdessä keinoja pelkojen hallitsemiseksi. Terapioihin saatetaan liittää muun muassa rentoutusta ja mielikuvaharjoituksia. Yleensä hoito toteutetaan avohoitona. Vain äärimmäisen vaikeat tapaukset vaativat sairaalahoitoa.
Lääkkeillä voidaan lievittää oireita, mutta ei ratkaista itse ongelmaa. Lääkehoidolla pyritään poistamaan tuskaisuutta, levottomuutta ja ahdistuneisuutta. Joillakin lääkkeillä voidaan myös hillitä fyysisiä oireita kuten vapinaa ja sydämentykytystä.
Miten hakeutua hoitoon?
Apua voi saada oman opiskelupaikkasi kouluterveydenhoitajalta, joka tarvittaessa ohjaa sinut koulupsykologin vastaanotolle. Apua voit saada myös Nuorisoasema Klaarasta. Kiireellisessä tilanteessa oikea paikka avun hakemiselle on oman alueesi terveysasema tai terveyskeskuksen päivystys.
Linkkejä peloista, ahdistuksesta ja paniikkihäiriöistä:
- Tampereen yliopiston psykologian laitos: Tietoa ahdistuksesta ja jatkuvasta stressistä. Vinkkejä, joita voit itse kokeilla!
- Paniikkihäiriöyhdistys ry: Tietoa paniikkihäiriöstä
- YLE/Akuutti: Ahdistuksesta, paniikkihäiriöstä, sosiaalisten tilanteiden pelosta ja pakko-oireisesta häiriöstä
- Yle Free Your Mind: Mitä fobioilla oikeastaan tarkoitetaan?
- Mielenterveys.info: Tietoa ahdistuneisuushäiriöstä
- Therapia Fennica.fi: Ahdistuneisuushäiriöt
- Suomen Lääkärilehti: Kahvikuppineuroosi eli sosiaalisten tilanteiden pelko (artikkeli)