Ortoreksia
Ortoreksiaa sairastavalla on pakkomielle syödä terveellistä ruokaa. Ruoka ja syömisen suunnittelu alkavat hallita jokapäiväistä elämää. Terveellisen ruokavalion tavoittelussa mennään niin pitkälle, että ruokavaliosta tulee normaalia elämää vaikeuttava pakkomielle.
Tämä syömishäiriö lähtee liikkeelle usein terveellisen ruokavalion tavoittelemisesta tai joidenkin ruoka-aineiden sopimattomuudesta, kasvissyönnistä tai jostain muusta tiukasta ruokavaliosta. Ortoreksiaa sairastava tiukentaa ruokavaliotaan ja asettaa itselleen tiukat rajat siitä, millaista ruokaa hän voi syödä. Yleensä ortorektikon ruokavaliosta muodostuu hyvin yksipuolinen. Syötäväksi kelpaavien tuotteiden määrä vähenee ja tarpeellista määrää energiaa on vaikea saada. Tämä aiheuttaa puutostiloja. Pahimmillaan ruokavalion rajoittaminen johtaa aliravitsemukseen ja sitä kautta kuolemaan.
Ortoreksiaa sairastavan mielestä ainoastaan kotona on tarjolla oikeanlaista ruokaa. Sairauden edetessä ortorektikko ei voi syödä muuta kuin omia eväitään. Tämä hankaloittaa arkielämää huomattavasti, sillä ystävien luokse meneminenkin alkaa tuntua ahdistavalta, kun ”siellä kuitenkin pitäisi syödä jotain” ja tarjolla on vain ”väärää” ruokaa. Tämä johtaa usein eristäytymiseen ja sitä kautta masennukseen.
Kuten muissakin syömishäiriöissä, ortoreksiassa ihminen pyrkii luomaan järjestystä ympärillään olevaan maailmaan. Ympäristöään, eikä toisia ihmisiä tai heidän käytöstään ei voi hallita, mutta omaa elämää ja syömistään pystyy.
Ortoreksiaan voi saada apua kuten muihinkin syömishäiriöihin. Lue lisää kohdasta Syömishäiriöiden hoito.