Veroasiat

Veronmaksaja-asiakkaita ovat kaikki henkilöt sekä yritykset ja yhteisöt. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikesta tekemästäsi työstä maksettavasta palkasta maksetaan veroja tietty prosentuaalinen osuus Verohallinnolle. Veroprosentti määräytyy sen mukaan, kuinka paljon ansiotuloja kertyy vuosittain. Myös opintotuesta maksetaan veroja. Verohallinto tilittää keräämänsä verot yhteiskunnan palveluja ylläpitäville veronsaajille, eli valtiolle, kunnille, Kansaneläkelaitokselle (Kela), seurakunnille ja metsänhoitoyhdistyksille. (www.vero.fi)

Jos koko vuoden tulosi alittavat 1210 euron summan, voit saada ns. "nollaverokortin" esimerkiksi kesätyötä varten. Tällöin saamistasi tuloista ei vähennetä lainkaan veroja. Lisätietoja täältä.

Linkkejä:

Verohallinnon esittely

Veroprosenttilaskuri

Veronmaksajain keskusliitto: Verotietoa nuorille